torstai 28. toukokuuta 2015

01101011 01110101 01110101 01101101 01101111 01110100 01110100 01100001 01100001

Olen valanrikkoja.

Tai ainakin melkein.

Mitään varsinaista valaa en ole kyllä vannonut, mutta itselleni ja C:lle sanoin kyllä etten aloittaisi uutta pukua ennen kuin Ezio ja Serana olisivat molemmat oikeasti valmiita. Noh, eivät ole.

Mutta, kuten niin usein käy, suunnitelmat cosplayn kanssa muuttuvat. Etenkin jos on sellainen ystävä kuin C, jonka kanssa aina välillä keksii jotain, mitä ei pitäisi. Kuten Juno ja Minerva.

Noin kuukausi sitten keksimme, kuten täälläkin kirjoitin, että voisimme cossata Junoa ja Minervaa. Myöhemmin keksimme, että Desucon olisi aika loistava näille cosseille, joten ei kun vaan terve taas, kangaskauppa!

(...minun ei pitänyt tehdä uutta cossia Desuun...)

Onneksi mekko, huntu ja huivi ovat hyvin yksinkertaisia, mutta vyössä, päähineessä ja kaulasysteemissä onkin sitten miljoona palaa. Siinähän leikkelen ja muotoilen. Sitäkin on tosin jo aloitettu, joten täältä minä vielä nousen!

Lisäksi teen myös edelleen päivityksiä Ezioon, koska haluan nostaa sen hienouden potenssiin kaksi! Vaikka kaikkia muutoksia ei ehdi toteuttaa, Desuconissa tämäkin puku tullaan näkemään.

Onneksi Ezion kanssa olen myös edistynyt: saappaat saivat uudet koristeremmit ja tunikan helman sisäpuolen miljoonat kirjailut ja pitkät nauhat ovat nyt paikallaan. Vielä rannesuojan kun saisi niin olisin onnellinen - hidden bladea ei valitettavasti tässäkään conissa tulla näkemään. Ehkä ensi kerralla.

Lopuksi voisinkin listata Desuconin cosplaysuunnitelmani:

Perjantai
Sunnuntai
Lauantai

Desussa nähdään!

perjantai 15. toukokuuta 2015

Eregionin haltiasepät, täältä tullaan

"A craftsman is always pleased to hear his work is appreciated." -Will Turner

Pitkään ja hartaasti työstämäni haltiamiekka on valmis. Kyseessä on siis Thranduilin Hobitti-elokuvissa käyttämä miekka, ja samalla ensimmäinen koskaan tilaustyönä tekemäni proppi. Puusta, kitistä ja Fimosta syntyi sangen hienoa jälkeä.

Katsellessani näitä nopeasti ennen tilauksen luovutusta otettuja kuvia olo on hieman haikea. Työtunteja tuli käytettyä ja vaivaa nähtyä, ja nyt miekka on vaihtanut omistajaa. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen aikaansaannokseeni, ja oli aivan loistava fiilis kun ystävä, jolle miekan tein, kiitteli työni jälkeä.

Palkkion lisäksi sain miekan tekemisen myötä kokemusta ja taitoa. Välillä tuntui, ettei miekka ota onnistuakseen. Terän pienet kuviot osoittautuivat erityisen hankaliksi, mutta nekin sain näyttämään nätiltä. Varmuus onnistumisesta ja epäonnistumisesta vuorottelivat ilman välivaiheita. Suurimmaksi osaksi aikaa miekkaa oli kuitenkin hauskaa työstää, ja päällimmäiseksi tunnelmaksi jäi onnistumisen tuoma onnellisuus.

Ja kenties eräs haltiaviittaan pukeutunut yliopisto-opiskelija kulki illalla miekan kanssa ympäri asuntoaan, niin kuin hän sanoi tekevänsä. Joka tapauksessa miekka on hieno, ja asiakkaan/ystävän tekeminen iloiseksi on ihanaa!